Las Vegasin pölyt karistettiin ensin
pikavisiitillä Hoover Dam -padolle. Iso sähkölaitos oli kerrassaan
järisyttävän iso, mutta emme silti halunneet tuhlata aikaa tustuen
patoon sen tarkkemmin vaan jatkoimme matkaa kohti Grand Canyonia.
Ajoimme pienen pätkän ikivanhaa ja
klassista Route 66 pitkin ja söime jäätelöt herttaisessa pienessä
kuppilassa. Jutustelimme työntekijän kanssa ja nautimme
pysähtyneen kaupunkin tunnelmasta. Vihdoin tuntui siltä, että oli
sellainen leppoisa reissumeinki. Tietysti sekin on varmasti vähän
sellaista showta matkailijoita varten, mutta kaupunkin matala tempo
sai meidät ilahtumaan positiivisesti.
Arizonassa saa kuka tahansa kelpo
kansalainen kantaa asetta, mutta hotellin King Size sängyssä ei
lain mukaan saa nukkua kuin kaksi henkilöä. Onneksi hotellimme
omistajarouva oli armollinen ja antoi meidän pitää varauksen
siitäkin huolimatta, että suunnittelimme kaikki nukkuvamme tuossa
yhdessä ja samassa järkyttävän isossa sängyssä.
Matka Grand Canyonille oli kyllä
hiukan pidempi kuin mitä olimme arvioineet, joten aika itse
puistossa jäi harmittavan lyhyeksi. Olimme kuitenkin pelipaikalla
tasan siihen aikaan kuin halusimekin, eli auringonlaskun aikaan. Tähän väliin on kuitattava, että onneksi
oli kantoreppu, yhdessä vilkasjalkaisessa oli riittävästi sydämen
tykytyksiä kun ihan joka jyrkänteen laidalla ei ollut kaiteita... Toinen sentään pysyi tiukasti kiinni ja oli helposti
hallittavissa eikä tarvinnut huolehti kuin omista askelista...
Ei
sitä maisemaa voi sanoin kuvata. Se on huikea ja ihan ällistyttävän
mahtipontinen. Yksi kuva kertoo kuulema saman kuin tuhat sanaa, mutta
ei näitä maisemia voi yhdellä kuvalla kuitata. Eikä
useammallakaan – nämä on kertakaikkiaan nähtävä, että niiden
kauneuden ymmärtää oikeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti