maanantai 2. maaliskuuta 2015

Matka kanjoneille

Las Vegasin pölyt karistettiin ensin pikavisiitillä Hoover Dam -padolle. Iso sähkölaitos oli kerrassaan järisyttävän iso, mutta emme silti halunneet tuhlata aikaa tustuen patoon sen tarkkemmin vaan jatkoimme matkaa kohti Grand Canyonia.




Ajoimme pienen pätkän ikivanhaa ja klassista Route 66 pitkin ja söime jäätelöt herttaisessa pienessä kuppilassa. Jutustelimme työntekijän kanssa ja nautimme pysähtyneen kaupunkin tunnelmasta. Vihdoin tuntui siltä, että oli sellainen leppoisa reissumeinki. Tietysti sekin on varmasti vähän sellaista showta matkailijoita varten, mutta kaupunkin matala tempo sai meidät ilahtumaan positiivisesti.

Arizonassa saa kuka tahansa kelpo kansalainen kantaa asetta, mutta hotellin King Size sängyssä ei lain mukaan saa nukkua kuin kaksi henkilöä. Onneksi hotellimme omistajarouva oli armollinen ja antoi meidän pitää varauksen siitäkin huolimatta, että suunnittelimme kaikki nukkuvamme tuossa yhdessä ja samassa järkyttävän isossa sängyssä. 



Matka Grand Canyonille oli kyllä hiukan pidempi kuin mitä olimme arvioineet, joten aika itse puistossa jäi harmittavan lyhyeksi. Olimme kuitenkin pelipaikalla tasan siihen aikaan kuin halusimekin, eli auringonlaskun aikaan. Tähän väliin on kuitattava, että onneksi oli kantoreppu, yhdessä vilkasjalkaisessa oli riittävästi sydämen tykytyksiä kun ihan joka jyrkänteen laidalla ei ollut kaiteita... Toinen sentään pysyi tiukasti kiinni ja oli helposti hallittavissa eikä tarvinnut huolehti kuin omista askelista... 

Ei sitä maisemaa voi sanoin kuvata. Se on huikea ja ihan ällistyttävän mahtipontinen. Yksi kuva kertoo kuulema saman kuin tuhat sanaa, mutta ei näitä maisemia voi yhdellä kuvalla kuitata. Eikä useammallakaan – nämä on kertakaikkiaan nähtävä, että niiden kauneuden ymmärtää oikeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti