Lepoa, kiitos!

Matkalta saavuttiin viime viikonloppuna ja lienee paikallaan kuitata, että olemme kaikki hengissä ja hyvissä ruumiin ja sielun voimissa.

Lapset aloittivat hoidossa ja omat työt ovat alkaneet. Olen nauttinut arkisista asioista; pyykkikoneen pyörittämisestä ja kokkailusta. Autolla ajaminen on lapsista vieläkin kurjaa ja "milloin ollaan perillä"-laulusta ei olla päästy eroon.

Pitkähköksi venähtänyt kotimatka (omasta syystä), muuttuneet rutiinit ja arkeen palaaminen on vienyt aikaa ja jaksamista, mutta nyt olemme kuta kuinkin tolpillamme matkustamisen jäljiltä.

Reittiimme tuli jonkun verran muutoksia hurjan talven, lumimyräköiden, kesärenkaiden ja muuten vaan paikallisten ajotaitojen vuoksi. Pelotti jäiset tiet, joten menimme etelämmäksi kuin olimme alunperin ajatelleet. Tuli myös vähän extraa kilometrien muodossa, mutta ajoimme kutakuinkin niitä polkuja, mitä olimme ajatelleetkin. Ohjelman mukaan näyttäisi olevan noin 7500 km, mutta saattaahan se todellinen määrä olla jotain hiukan enempi, kun etsittiin parkkipaikkaa, eksyttiin tai muuten vaan ajeltiin välillä pikkuteitä.

Kaikki hyvin - nyt kotona ollaan!