Las Vegas lasten kanssa

Jos voit lähteä Las Vegasiin silloin kun olet nuori, sinkku, rikas ja mies, olet varmasti tyytyväisin kaupungin tarjontaan. Lapselliselle köyhälle perheelle siellä oli heikosti annettavaa. Pienestä varausteknisestä ja ajoituksellisesta syystä olimme kuitenkin kaupungissa kolme yötä, mikä oli meidän tarpeeseen yksi liian paljon, mutta salli sopivasti minun matkaripulipäivän eli yhden päivän toipilaana. 

Las Vegasista saa todella edullisesti hotellihuoneen, mutta ihan kaikkeen muuhun sitten kannattaakin varata ihan puhdasta kahisevaa. Kaupunki yllätti kovalla hintatasollaan, mutta toisaalta eihän siellä nyt kukaan ole köyhä eikä kipeä, että tottapahan heillä siinä Stripin varrella kannattaakin ottaa turistilta löysät pois.

Ensimmäisenä iltana kävelimme vähän kaupngilla oman hotellin ympäristössä ihastelemassa valoja. Olihan ne ihan makeat ja ymmärrän hyvin, että tarvitaan yksi Hoover Dam siinä kupeessa tuottamaan sähköä Las Vegasin kaltaiseen spektaakkeliin.

Toisena päivänä lähdimme kaupunin ulkopuolelle suklaatehtaaseen. Se olikin todella mielenkiintoinen tarina suklaan valmistuksesta ja prosessista. Harmiksi vain lapsilla oli niin kiire viereiseen M&M kauppaan, että niiden laadukkaampien suklaiden ostaminen jäi hurjan jonon takia ”toiseen kertaan”. Tehtaan vieressä oli tosi hauska kaktuspuutarha, jossa oli kerrottu eri lajikkeista ja istutettu komeisiin aseteltiin erilajisia kaktuksia. Puutarhaan tutustuminen jäi M&M raivareiden takia vähän puolitiehen, mutta kuvia sieltä silti otettiin... Suklaiden jälkeen mielessä oli lisää suklaata ja tähtäsimme Stripin suklaakaupoillle.

 

 

Löysimme parikin erilaista suklaapuotia, mutta minulla oli jo niin paha olo aamuisen runsaahkon ripuloinnin jäljiltä, että kierros päätettiin siihen ja lähdettiin hotelliin lepäämään. Daniel ja lapset polskivat uima-altaalla sillä aikaa kun minä yritin saada wifiä toimimaan (ei onnistunut) ja lepäilin. Hotellihuoneessa tuli sitten totaaliromahdus ja teki mieli vain nukkua. Iltaa kohti oltiin tietysti menossa, joten se ei sikäli haitannut, mutta koska hotellihuoneen seinät meinasivat kaatua muun porukan niskaan, lähetin miesväen omille teilleen Las Vegasin yöhön.

Naapurihotellissa oli hieno ”piikkitorni”, eli todella korkea näköalatorni ja pojat olivat käyneet siellä katsomassa helikoptereita silmästä silmään, nähneet Las Vegasin yövalaistuksen kaikessa loistossaan ja viettäneet hetken laatuaikaa poikain kesken sillä aikaa kun me tytöt nukuimme jo yöunia.

Seuraavaa päivänä olin jo hyvinkin tolpillani ja lähdimme uudestaan Stripin, eli pääkadun, valloitukseen. Lupasimme lapsille pari kierrosta uhkapelejä lapsille tarkoitetussa kasinossa. Annoimme dollarin per nuppi ja tulihan ne siellä tuhlattua. Saivat myös vähän voittolippuja, joilla sai lunastaa pieniä leluja kassatiskiltä. Eiväthän ne lelut olleet kiinarihkamaa kummempia, mutta tulivat iloisiksi uhkapelivoitoistaan silti. 

Ostimme liput yhteen lapsille sopivaan esitykseen illaksi ja tutkailimme leppoisasti kaupunkia. Kun tuntui narina yltyvän, läksimme hotellille ”lepäämään”, eli ottaaan vähän vauhtia altailta. Uiminen oli molempien lasten mielestä ihan huippukivaa ja miksikäs ei olisi, kun ilman lämpötila oli kuitenkin reilusti päälle 20 astetta, eli ihan tavallisen suomalaisen kesän verran, vaikka paikalliset toki talvea viettävätkin.

Kun saimme taas porukan lähtövalmiuteen, suuntasimme taas keskustaan Stripin myötäisesti kulkevalla junalla – Monoraililla. Kävimme katsomassa Bellagion komeat musiikin tahtiin tanssivat suihkulähteet ja muutaman muun hauskan spektaakkelin. 

Kun menimme jonottamaan illan esitykseen lipppujemme kanssa, tulikin sitten Siirin yhteistyölle loppu. Pojat lähtivät vessaan ja minä jäin kasvavaan jonoon pitämään paikkaa rimpulevan lapsen kanssa. Siiriltä lähti ensin pois housut ja vaippa, joten siinä minä sitten yritin pokkana pitää paikkaa edelleen melkolailla tyytymättömän pyllistelijälapsen kanssa. Kun Daniel ja Otto tulivat takaisin, pystyin lähtemään rauhotteemaan Siiriä vähän kauemmaksi hälinästä. Ei auttanut vessassa käyminen, eikä edes paidankin riisuminen. Keskellä isoa kauppakeskusta kieltämättä yksi täysin naku vaalea lapsi olisi herättänyt huomiota myös ilman jäätävää huutoa – en vain saanut kiinni siitä, mikä lasta vaivasi. Onneksi hätiin tuli yksi käytävällä putiikkia pitänyt kynsilakkastudio, jonka neuvokkailla vinkeillä saimme tilanteen hallintaan. Ensin lakattiin minun kynsi. Sitten Siiri uskalsi kokeilla kuvioita omiinkin kynsiin. Pienet nallet, ruusut ja sydämet saivat vihdoin lapsen rauhalliseksi, joten sain Siirin Tulan kantoreppuun piiloon ja saatoimme lähteä esitykseen tyytyväisen pienen (edelleen nakun) lapsen kanssa.

Esityksen ensihetkistä lähtien Siiri oli lumoutunut ja suostui pukemaan taas vaatteet sekä vaipan päälleen ja näin oli taas rauha maassa. Kävimme katsomassa ”V – Ultimate Variety Show:n”, koska sitä suositeltiin lapsille sopivaksi. Sitä se olikin, lapset olivat haltioituneita jonglööreistä akrobaateista, taikureista ja hassuista naamareista. Minäkin käkätin vedet silmissä.

Seuraavana aamuna oli taas edessä pakkaaminen ja seuraavaan kohteeseen siirtyinen. Kaiken kaikkiaan Las Vegasista jäi hyvin ristiriitaiset mietteet. Toisaalta ihan hauskaa hupia ja näyttäviä spektaakkeleja, mutta toisaalta taas niin päälle liimattua ja keinotekoista, että ihan ällöttää. Eifel torni ja Vapauden patsas rintarinnan, pyllistäviä tyttöjä isoilla screeneillä, Hello Kittyjä tippikupin kanssa vähän joka nurkalla jne. Olimme oikeastaan aika iloisia, että Las Vegas ei ollut mikään reissumme pääkohde vaan enempikin ”ohikulkumatka” ja että pääsimme sieltä lähtemään seuraavaksi ehkä kaikista huikempiin maisemiin, mitä ikinä olimme nähneet.

Grand Canyon onkin siis loistavaa vaihtelua keinotekoiselle Las Vegasille ja on todella ihanaa päästä viettäään hääpäivää vähän erilaisissa tunnelmissa. 

100% aurinkoa, kiitos!

Yhdistimme sopivasti työtä ja hupia San Diegon visiitille. Ystävämme Ula ja Mike eli Tulan omistajaperhe, ottivat meidät kylään ja pitivät vieraana kolme yötä. Sunnuntai -eli ensimmäinen päivä, meni ihan kölliessä, jutellessa, syödessä ja porealtaassa uidessa. Se olikin lasten mielestä ihan hitti ja poreallas lämmitettiin joka ilta. Isäntäväki jo kyllästyi kolmmannen illan uintivuoron koittaessa, mutta meidän lapset vain polskivat ja sukeltelivat. 

kerrankin kaikki lapset samassa kuvassa

Sunnuntainan kävelimme rantaan katsomaan auringonlaskua ja köllöttelemään biitsillä. Lähirantaan oli pääsy hyvin haastavien kivikkojen ja jyrkän rinnepolun kautta, mutta halusimme hiekkaa varpaiden väliin, joten päätimme könytä alas koko lapsikatraan kanssa. 

...ja se kannatti! Lapset nauttivat aalloista, hiekasta kastumisesta, auringosta, juoksemisesta, leikkimisestä ja me aikuiset saimme vain istahtaa alas ja rupatella. 

Maanantaina tutustuimme kaupunkiin. Kävelimmme rantabulevardia ja bongailimme jättiläismäisen isoja sotalaivaston laivoja. Kävimme Seaport Villagen turistirysäkaupoissa ja lopulta päädyimme Vanhan Kaupungin miljööseen hieman varsinaisen kaupungin ulkopuolelle.

Vanha Kaupunki oli tietysti vain turisteja varten luotu, mutta se oli miljöönä kuitenkin todella herttainen ja lämminhenkinen. Kaupunki oli rakennettu vanhan ajan henkeä mukaillen ja siellä olikin aistittavissa paljon meksikon valta-aikojen kulttuuria. Kaupungissa oli kauppoja, ravintoloita, museoit aivan kuin se olisi ollut kaupunki siirtolaisajalta. Työntekijöillä oli vanhat asut ja kaikki oli vanhaa aikaa kunniottaen laitettu kuntoon. Pihoilta löytyi hevosvankkureita ja sisätiloista vanhan ajan koulumiljöö, posti ja lehtipaino. Kaupoista voi ostaa tuliasia, käyttötarvikkeita 1900-luvun alkupuolelta, käsitöitä, meksikolaisia keittokirjoja ja paljon muuta hauskaa. Kauppojen tunnelman aistiminen kyllä riitti minulle, sillä vielä oli vähän tuhlauskrapulaa Hollywoodin jäljiltä.

Tiistaina olimme sopineet tutustumisvierailun Tulan tehtaalle ja pääkonttorille. Koska matka autoilla ja lasten kanssa olisi voinut olla vähän raskas, lähtivät lapset Danielin kanssa San Diegon eläintarhaan ja minä pääsin työasioille itsekseni. Eläintarhassa sai helposti kulumaan koko päivän, mutta ehdottoman fiksu valinta oli vuokrata tuplarattaat niin, että lapset saivat välillä lepäillä. Alue oli siis valtavan suuri ja siellä oli paljon aktiiviteettiä. Lapsista mukavimmat ja mieleenpainuvimmat kohteet olivat: seeprat ja leijonat sekä akvaariotalo kaloineen ja käärmeineen.

Keskiviikkoaamulle jäi enää laukkujen pakkaaminen ja hyvästit ystäville ja aurinkoiselle San Diegolle. Viimeisenä kohteena ennen moottoritien kutsumista kävimme vielä Cabrillo National Monumentilla katsomassa San Diegon kaupungin siluettia ja upeita maisemia merelle.

 

San Diego on niin lähellä meksikon rajaa, että meksikolainen kulttuuri on väkisinkin läsnä. Meille se näyttäytyi todella herkullisena meksikolaisena ruokana, jota tuli itseasiassa nautittua joka päivä eikä vielä edes kyllästytä. Suomalaistunut tapa syödä tex mexiä ei enää oikeastan tunnu miltään, sillä niin kliseistä kun se onkin sanoa, niin kyllä nämä paikalliset herkut ovat ihan toisenlaista makujen ilotulitusta. Ostinkin yhden keittokirjan, mistä voidaan sitten sisarusten matkaillalliselle ottaa vähän vinkkejä. Veikkaankin siis, että perinteinen tuliais- ja reissukertomusilta vietetäänkin meksikolaisella teemalla – kävinhän minä sentään muutaman tunnin ajan meksikon maaperällä Tulan tehtaalla... 

Nykynuoriso telttailee

Matkamme jatkui eteenpäin Los Angelesin alueelta kohti tiipii-telttoja. Bongasin Wighwam tiipii-motellin jostain matkanettisivujen mainskirjeestä ja kun erehdyin näyttämään kuvia Otolle, hän suorastaan hehkui ajatuksesta, että yövytttäisiin teltoissa. Sen jälkeen Otto kertoi kaikille, että matkalla olemme yötä teltoissa, joten täytyihän se pienen pojan toive toteuttaa, vaikka se nyt ei varsinaisesti aivan matkan varrelle osunutkaan. Olimme joka tapauksessa sopineet treffit San Diegossa vasta sunnuntiksi, joten lauantain ja sunnuntain välinen yö voitiin viettää jossain läheisesti matkan varrella.

Tiipiit olivat siis betonista valettuja pieniä mökkejä, joiden sisällä oli kaksi parisänkyä, vessa, suihku ja pieni pöytä tuoleineen. Vallan sopiva meidän tarpeisiin siis. Saimme laittaa lapset ulos leikkimään (valitettavasti koristekivillä, joita ei oltu mitä ilmeisemmin tarkoitettu leikkimistä varte) ja köllötellä itse kaikessa rauhassa tavaroita järjestellen. Viikon aikana oli jo kertynyt melkosesti pyykkiä, joten puhtaiden varusteiden inventaario olikin ihan paikallaan.

Ajatus ”telttayöstä” oli kiva ja mökit olivat tosi kivat. Palvelu paikassa vaan oli ihan sieltä itsestään enkä todennäköisesti koskaan tule palaamaan heidän asiakkaaksi. En oikein tiedä, että voisinko paikkaa edes suositella toisille lapsiperheille, sillä meille tuli heidän kanssa asioinnista oikeastaan aika paha mieli. Valitettavasti visiittimme siis päättyi hieman surkeissa merkeissä ja saa nähdä, miten iso lasku koristekivien liikuttelusta (ja niiden raivaamisesta leikkien jälkeen!) tulee luottokortille – uhkailut ainakin olivat sitä luokkaa, että siitä leikistä ei ehkä nyt selvittykään sillä, että putsattiin ympäristö ennen lähtöä...

Terveiset Hollywoodista

Reissumme seuraava odotettu etappi oli Los Angeles ja Hollywood. Mietimme paljon, että otammeko hotellin keskustasta, Hollywoodista vai rannoilta, mutta lopulta päädyimme Hollywoodin puolelle. En oikein edes tiedä, että miksi, mutta se vain tuntui lopulta meille parhaalta sijainnilta ja periaatteessa oikeassa olimmekin.

Saavuimmme torstaina illalla pimeän aikaan, joten sen ilta meni enimmäkseen kölliessä. Lapset nukahtivat melko aikaisin ja nautimmekin naapurista haettua take away -ruokaa hotellihuoneessa. Perjantaiksi mietimme kaupunkiseikkailua, mutta emme löytäneet Otolle toista kenkää mistään! Liekö jäänyt edellisenä päivänä sinne rannalle, missä uitiin nakuna ja syötiin eväitä ennen Hollywoodiin saapumista. Päivän ensimmäinen askare oli siis etsiä Otolle uudet kengät Satuimme kysymään neuvoa ilmeisesti oikeasta paikasta kun meidät ohjattiin jokaisen shoppailijan taivaaseen – eli merkkivaate-outlettiin. Löysimme toki kengät, molemmille lapsille tietysti ja sen lisäksi pari muutakin vaatekappaletta allekirjoittaneelle. Ei nyt voi sanooa, että siinä meni meidän matkakassa, mutta tuli vähän arvioitua enempi päivitettyä omaa matkavaatearsenaalia.

Shoppailujen jälkeen läksimme katsomaan Hollywood-kylttiä Griffith-puiston observatoriolle ja samalle suunnalle osui vielä kiva lasten kohde; rautateiden ulkoilmamuseo. Söimme puistossa eväät ja ajoimme pari kierrosta lasten höyryveturilla, vallan hauska paikka lasten kanssa matkaaville. 

Puiston jälkeen oli vielä lämmintä ja uhkasimme Los Angelesin alueen valtavia liikenneruuhkia ja päätimme lähteä Santa Monican rantabulevardille. Siellä on klassinen Pier39 huvipuistoineen ja saimme siellä kulumaan aikaa aina pimeän tuloon asti. Maailmanpyörä valoineen oli kyllä mukava elämys ja saimme ihailla kaupunkia aivan uudesta vinkkelistä. 

 

Seuraavana päivänä meidän matka jatkui jo eteenpäin ja totesimme, että emme jaksa edes käydä itse Los Angelesin keskustassa, koska se kuitenkin on vain ns. työkorrtteeri. Pitkät istumiset ruuhkissa eivät siis houkuttaneet, joten jatkoimme matkaa erityisesti Oton odottamaan kohteeseen...

Herkkuhetki

Aina joskus matkustessa kohdalle osuu sellainen helmi, että siitä tekisi mieli kuuluttaa koko maailmalle. Matkalla sattumanvaraisesta yöpaikasta kohti Los Angelesia nimittäin kohtasimme toistaiseksi tämän reissun herkullisimman kohteen - Doc Burnstein's Ice Cream Lab.

Me ollaan Danielin kanssa persoja hyvälle jäätelölle - me on tavattukin jäätelön merkeissä, Ruotsissa asuessa kävimme usein Bosses Glassbarissa herkuttelemassa ja yksi suosikkikohteista rakkaassa toisessa kotimaassa on lähellä anoppilaa oleva jäätelöravintola Smultronstället.

Siispä kun bongasin lähtiessä hotellin aulassa mainoksen paikallisesta jäätelöpaikasta, ei tarvinnut edes kysyä muulta perheeltä, että sopisiko päiväohjelmaan jäätelöherkuttelu vaan nappasin osoitteen suoraan navigaattoriin.

Jos minä ikinä perustan oman jäätelökioskin, joka tietysti tekee jäätelöt alusta loppuun, niin tällainen se paikka olisi. Näimme ikkunoistaa, kuinka jätskejä valmistetaan ja kymmenien makujen jäätelölootat lopulta houkuttelivat tekemään melkoiset annokset. Jäätelöitä sai ennen lopullista valintaa maistaa ja peruspahvivohvelin lisäksi valittavana oli vaikka minkälaisia aitoja vohvelitötteröitä. Hifistelijät kuitenkin ottivat annoksensa suoraan kuppiin, koska lasten kanssa se vain on helpompi tapa nautiskella jäätelöä.

Kupissani oli Rasberry Cheescake ja Bitter Chocolate. Daniel otti Marshmellow Chocolate ja Mint Chocolate Oreo -makuja. Lapsille oli omat annokset, mutta melko sujuvasti me päädyimme jakamaan viimeiset lusikalliset koko porukan kesken.

Jos minä siis saisin tehdä ihan mitä tahansa maailmassa, perustaisin oman herkkuketjun, jossa tekisin ihania jäätelöitä, taivaallisen hyvää suklaata ja omaa viiniä (tai siideriä omenoista, marjoista tai joka tapauksessa aidoista aineksista). Toistaiseksi näistä siis vain haaveillaan, yhtään uutta liikeideaa en meinaa tällä reissulla mietiskellä!

Kuka samutti valot?

Keskiviikkona matkamme jatkui San Franciscosta etelään. Tavoitteena oli ajaa "niin pitkälle kuin jaksetaan" ja nautiskella samalla ihanista 1-tien maisemista. Tie kulkee pääosin rannikkoa pitkin ja maisemat ovat kuulema huikeat. Pääsimme lähtemään hiukan aiottua myöhemmin kaupungista ja iltapäivän ruuhkat vielä vähän viivästyttivät. Eikä meillä kyllä ollut karttaakaan, joten melko sokkona mentiin navigaattorin ja melko suppean opaskirjan avustuksella. Löydettiin kuitenkin rantareitille ja pääsimme ihailemaan upeita maisemia. Alkumatkasta ranta ei ollut aivan yhtä jylhä kuin mitä Big Surin kieppeillä, mutta sai ainakin vähän tuntumaa siitä, miten hienoa olisi ajella reittiä avoautolla tukka tuulessa pöllyten.

Jotta voin demonstroida näitä huikeita maisemia, otin ihan teitä lukijoita varten kuvan siitä, että näitä maisemia ei kannata missata! Ajelkaa siis ihmeessä Kalifornian upeinta reittiä, mutta päiväsaikaan!!!

Oikeasti maisemien kuuluisi näyttää tältä. (Linkki google-hakuun)

Polje, polje baby

Olimme jo etukäteen suunnitelleet San Franciscossa pyörien vuokraamista. Varusteista löytyi helposti meidän perheelle sopiva kombo ja Siiri pääsi tarakalle istuimeen ja Otto Danielin pyörän hännäksi omalla peräpyörällä.

Alkujännityksen jälkeen oli aivan huikean ihanaa pyöräillä ja katsoa maisemia taas vähän eri vinkkelistä. Hurjimmat mäet oli vain pakko taluttaa (niitähän kaupungissa riitti) kun ei äkkinäisen kunto aivan riittänyt... Mutta Golden Gate pyöräiltiin läpi (olisi se muuten ollutkin vähän vaatimaton nähtävyys ja nopeasti nähty) ja se oli kyllä aika huima kokemus. Jatkoimme matkaa vielä vastarannan Sausalitoon ja söimme burgerit ennen lauttamatkaa takaisin kaupungin puolelle.

Otto ja Siiri selvästi nauttivat vähän erilaisesta menosta. Siiri nukahti heti alkuun ja Otto jaksoi reippaasto pyöräillä sen liki 20 km, mitä nyt tuli poljettua. Aikuisille matka oli sitten aika tuju liikuntapläjäys näin äkkiseltään, mutta minä ainakin reippaasti poljin ja nautin tuulesta ja vauhdista. Tulihan tälle kierrokselle hintansa kun koko päivän pyörävuokrat (32 $ x 2) ja lasten varusteet (20 $  x 2) sekä lauttaliput (11,50 x 3) kustansivat päälle 100 dollaria, mutta ajattelimme toisaalta säästävämme siinä, ettemme ottaneetkaan niitä valmiita kiertoajeluita, missä oltaisiin nähty ihan samat kohteet kuin mitä katselimme edellisenä päivänä itsekseen kaupungilla ja pyöräillen toisena päivänä. Pyöriä olisi voitu pitää siis samalla hinnalla pidempäänkin ja minua olisi kutkuttanut jatkaa matkaa vähän edemmäskin, mutta ajomatka eteenpäin painoi päälle ja oli karistettava San Franciscon pölyt töppösistä ennen iltapäivää...

Ehdottomasti suosittelen pyöriä San Franciscoon tutustuessa. Jos ei ole lapsia kyydissä, niin kannattaa ottaa sähköpyörät. Hintaa on pari dollaria enempi, mutta kaupunki on niin mäkinen, että pieni buusti helpottaisi kummasti. Lasten laitteita ei kuitenkaan voi yhdistää sähköpyöriin, joten me mentiin ihan manuaalisesti omalla persvoimalla. Jos meillä olisi ollut aikaa enempi, olisimme varmasti ottaneet pyörät toisenakin päivänä, koska hauskoja puistoja jäi vielä tsekkaamatta. 

Virtaa, kiitos!

Edellisellä USA:n reissulla ei ollut pistokkeiden kanssa mitään ongelmia, joten emme miettineet adapteria sen enempää, vaan luotimme siihen, että jos ongelmia latureiden ja pistokkeiden kanssa olisi, niin jollain muulla se ongelma olisi ollut jo ennen meitä ja saisimme tilanteen hallintaan paikanpäällä.

Paikanpäällä totesimme, että ei meidän mikään laturi saa virtaa mistään (edes tv:n USB-pistokkeista) kun meidän eurooppalaiset laturit eivät sopineet hotellin pistorasioihin ensinkään. Lennolla ihan loppuun kulutetut tekniikkavälineet olivat siis poissa pelistä ja kaikki yhteydet ulkomaailmaan siis pimennossa.

Ostimme heti esi hommina kaupungilta 16 dollarin universal-adapterin, jolla voi ensinnäkin ladata usb-kaapeleilla ja käyttää tavallista verkkovirtalaitetta samaan aikaan! Elämä sai taas uuden ulottuvuuden kun pääsi taas monen tunnin tauon jälkeen somettamaan!

...ja sitten tuli jetlag

Kalifornia on 10 tuntia jäljessä Suomen aikaa, joten tiesimme odottaa jetlagia. Valmistauduimme kuitenkin todella hyvin ja ennakoimme, että jos jälkimmäisellä lennolla saamme hyvin nukuttua, voimme aloittaa päivän sopivasti iltapäivästä (saavuimme klo 14.30) ja mennä illalla nukkumaan ja aloittaa seuraavana päivänä kropat Kalifornian ajassa.

No kuinkas sitten kävikään?
Kun olimme vuokranneet auton, löytäneet hotellin, asettuneet taloksi ja syöneet iltapalan, alkoi kello ollakin jo liki 20 eli ihan luvallinen aika yöunille.

Siiri heräsi silmät kirkkaana klo 1:50. Siinä vähän sitten leikittiin ja juteltiin, otetiin pari kuvaa ja kun viimein Siiri taas nukahti, heräsi Otto klo 5 paikkeilla. Meille tuli siis varsin aikainen aamu, vaikka Ottokin vielä nukahti uudestaan. Kuulema oli vähän meteliä ja tottahan se olikin, sillä hotellissa ei ollut yhtään "sisäpuolen huonetta", vaan huoneemme on suoraan vilkkaasti liikennöidyn kadun puolella ja siitä kieltämättä tulee meteliä.

Otto ja Alatraz

Kaikista parhaiten aikaeron kuulema selättää sillä, että on aktiivinen paikalliseen aikaan. Päätimme siis aloittaa päivän reippaalla kävelyllä rantaan ja sieltä kaikessa rauhassa käppäillä turistinähtävyyksille.

Löysimme ihania hedelmäkojuja ja pakkohan niistä oli ostaa hiukan tuoreita hedelmiä. Täytyy sanoa, että kyllä appelsiinit maistuivat ihan toiselle täällä kuin kotona. Pomelo on vielä korkkaamatta, mutta viinirypäleetkin menivät parempiin suihin kun nautiskeltiin välipala keskustassa Union Squarella.

Sitten alkoi jo Siiriä vähän väsykiukuttaa ja päätimme ottaa klassikkokyydin eli Cable Carin hotellin suuntaan. Olihan se todella hauskaa ja lasten mielesä jännittävää ajella mäkisiä katuja "tiejuna-autolla". Kun pääsimme takaisin hotellille, jysähti väsy päälle ihan jokaiselle ja otimme pienet torkut. Seurauksena toki oli kovat heräämiskiukut illalliselle ja nähtäväksi jää, että miten päiväunet vaikuttavat tulevaan yöhön.

Huomiselle olisi vielä yksi hauska ja hyvin klassinen juttu suunnitteilla ennenkuin kirjaudumme ulos hotellista ja jatkamme matkaa etelään.