Las Vegas lasten kanssa

Jos voit lähteä Las Vegasiin silloin kun olet nuori, sinkku, rikas ja mies, olet varmasti tyytyväisin kaupungin tarjontaan. Lapselliselle köyhälle perheelle siellä oli heikosti annettavaa. Pienestä varausteknisestä ja ajoituksellisesta syystä olimme kuitenkin kaupungissa kolme yötä, mikä oli meidän tarpeeseen yksi liian paljon, mutta salli sopivasti minun matkaripulipäivän eli yhden päivän toipilaana. 

Las Vegasista saa todella edullisesti hotellihuoneen, mutta ihan kaikkeen muuhun sitten kannattaakin varata ihan puhdasta kahisevaa. Kaupunki yllätti kovalla hintatasollaan, mutta toisaalta eihän siellä nyt kukaan ole köyhä eikä kipeä, että tottapahan heillä siinä Stripin varrella kannattaakin ottaa turistilta löysät pois.

Ensimmäisenä iltana kävelimme vähän kaupngilla oman hotellin ympäristössä ihastelemassa valoja. Olihan ne ihan makeat ja ymmärrän hyvin, että tarvitaan yksi Hoover Dam siinä kupeessa tuottamaan sähköä Las Vegasin kaltaiseen spektaakkeliin.

Toisena päivänä lähdimme kaupunin ulkopuolelle suklaatehtaaseen. Se olikin todella mielenkiintoinen tarina suklaan valmistuksesta ja prosessista. Harmiksi vain lapsilla oli niin kiire viereiseen M&M kauppaan, että niiden laadukkaampien suklaiden ostaminen jäi hurjan jonon takia ”toiseen kertaan”. Tehtaan vieressä oli tosi hauska kaktuspuutarha, jossa oli kerrottu eri lajikkeista ja istutettu komeisiin aseteltiin erilajisia kaktuksia. Puutarhaan tutustuminen jäi M&M raivareiden takia vähän puolitiehen, mutta kuvia sieltä silti otettiin... Suklaiden jälkeen mielessä oli lisää suklaata ja tähtäsimme Stripin suklaakaupoillle.

 

 

Löysimme parikin erilaista suklaapuotia, mutta minulla oli jo niin paha olo aamuisen runsaahkon ripuloinnin jäljiltä, että kierros päätettiin siihen ja lähdettiin hotelliin lepäämään. Daniel ja lapset polskivat uima-altaalla sillä aikaa kun minä yritin saada wifiä toimimaan (ei onnistunut) ja lepäilin. Hotellihuoneessa tuli sitten totaaliromahdus ja teki mieli vain nukkua. Iltaa kohti oltiin tietysti menossa, joten se ei sikäli haitannut, mutta koska hotellihuoneen seinät meinasivat kaatua muun porukan niskaan, lähetin miesväen omille teilleen Las Vegasin yöhön.

Naapurihotellissa oli hieno ”piikkitorni”, eli todella korkea näköalatorni ja pojat olivat käyneet siellä katsomassa helikoptereita silmästä silmään, nähneet Las Vegasin yövalaistuksen kaikessa loistossaan ja viettäneet hetken laatuaikaa poikain kesken sillä aikaa kun me tytöt nukuimme jo yöunia.

Seuraavaa päivänä olin jo hyvinkin tolpillani ja lähdimme uudestaan Stripin, eli pääkadun, valloitukseen. Lupasimme lapsille pari kierrosta uhkapelejä lapsille tarkoitetussa kasinossa. Annoimme dollarin per nuppi ja tulihan ne siellä tuhlattua. Saivat myös vähän voittolippuja, joilla sai lunastaa pieniä leluja kassatiskiltä. Eiväthän ne lelut olleet kiinarihkamaa kummempia, mutta tulivat iloisiksi uhkapelivoitoistaan silti. 

Ostimme liput yhteen lapsille sopivaan esitykseen illaksi ja tutkailimme leppoisasti kaupunkia. Kun tuntui narina yltyvän, läksimme hotellille ”lepäämään”, eli ottaaan vähän vauhtia altailta. Uiminen oli molempien lasten mielestä ihan huippukivaa ja miksikäs ei olisi, kun ilman lämpötila oli kuitenkin reilusti päälle 20 astetta, eli ihan tavallisen suomalaisen kesän verran, vaikka paikalliset toki talvea viettävätkin.

Kun saimme taas porukan lähtövalmiuteen, suuntasimme taas keskustaan Stripin myötäisesti kulkevalla junalla – Monoraililla. Kävimme katsomassa Bellagion komeat musiikin tahtiin tanssivat suihkulähteet ja muutaman muun hauskan spektaakkelin. 

Kun menimme jonottamaan illan esitykseen lipppujemme kanssa, tulikin sitten Siirin yhteistyölle loppu. Pojat lähtivät vessaan ja minä jäin kasvavaan jonoon pitämään paikkaa rimpulevan lapsen kanssa. Siiriltä lähti ensin pois housut ja vaippa, joten siinä minä sitten yritin pokkana pitää paikkaa edelleen melkolailla tyytymättömän pyllistelijälapsen kanssa. Kun Daniel ja Otto tulivat takaisin, pystyin lähtemään rauhotteemaan Siiriä vähän kauemmaksi hälinästä. Ei auttanut vessassa käyminen, eikä edes paidankin riisuminen. Keskellä isoa kauppakeskusta kieltämättä yksi täysin naku vaalea lapsi olisi herättänyt huomiota myös ilman jäätävää huutoa – en vain saanut kiinni siitä, mikä lasta vaivasi. Onneksi hätiin tuli yksi käytävällä putiikkia pitänyt kynsilakkastudio, jonka neuvokkailla vinkeillä saimme tilanteen hallintaan. Ensin lakattiin minun kynsi. Sitten Siiri uskalsi kokeilla kuvioita omiinkin kynsiin. Pienet nallet, ruusut ja sydämet saivat vihdoin lapsen rauhalliseksi, joten sain Siirin Tulan kantoreppuun piiloon ja saatoimme lähteä esitykseen tyytyväisen pienen (edelleen nakun) lapsen kanssa.

Esityksen ensihetkistä lähtien Siiri oli lumoutunut ja suostui pukemaan taas vaatteet sekä vaipan päälleen ja näin oli taas rauha maassa. Kävimme katsomassa ”V – Ultimate Variety Show:n”, koska sitä suositeltiin lapsille sopivaksi. Sitä se olikin, lapset olivat haltioituneita jonglööreistä akrobaateista, taikureista ja hassuista naamareista. Minäkin käkätin vedet silmissä.

Seuraavana aamuna oli taas edessä pakkaaminen ja seuraavaan kohteeseen siirtyinen. Kaiken kaikkiaan Las Vegasista jäi hyvin ristiriitaiset mietteet. Toisaalta ihan hauskaa hupia ja näyttäviä spektaakkeleja, mutta toisaalta taas niin päälle liimattua ja keinotekoista, että ihan ällöttää. Eifel torni ja Vapauden patsas rintarinnan, pyllistäviä tyttöjä isoilla screeneillä, Hello Kittyjä tippikupin kanssa vähän joka nurkalla jne. Olimme oikeastaan aika iloisia, että Las Vegas ei ollut mikään reissumme pääkohde vaan enempikin ”ohikulkumatka” ja että pääsimme sieltä lähtemään seuraavaksi ehkä kaikista huikempiin maisemiin, mitä ikinä olimme nähneet.

Grand Canyon onkin siis loistavaa vaihtelua keinotekoiselle Las Vegasille ja on todella ihanaa päästä viettäään hääpäivää vähän erilaisissa tunnelmissa.